Apua Pihaan

Hillittykasvuisen (kääpiöivän) omenapuun kasvatus

Kuva 1. Vasta ostettu taimi

Juuri taimikaupasta hankitun taimen latvaversoa lyhennetään 1/3. Alle 70-80 sentin korkeudella kasvavat versot poistetaan kokonaan. Sivuversot, joita olisi syytä olla 3-4 kappaletta, taivutetaan vaaka-asentoon esimerkiksi painojen tai runkoon sidottavien narujen avulla.

Kuva 2. Noin 3-vuotiaan puun leikkaus

Alkukesällä latvaversoon kasvaa uusia versoja. Kun ne ovat 10-15 senttiä pitkiä, ne taivutetaan pyykkipoikien avulla vaakatasoon. Tavoitteena on saada aikaan 90 asteen oksakulmat mahdollisimman varhain. Koska versot kasvavat, niitä joudutaan taivuttamaan lisää heinä-elokuussa. Silloin ne taivutetaan vaikkapa rautakoukkujen avulla 130 astetta alaspäin. Alastaivuttaminen hillitsee kasvua ja silmut kehittyvät kukkasilmuiksi. Vahvoja versoja taivutetaan enemmän kuin heikkoja. Lisäksi versoja taivutetaan sitä voimakkaammin, mitä ylempänä ne ovat rungossa. Vuosittain liian ylöspäin kasvavat versot poistetaan. Latvaversoista heikoin jätetään jäljelle ja sitä typistetään 1/3. Vahvat kilpalatvat poistetaan.

Kuva 3. Täysikokoinen, noin parimetrinen puu

Satoa tuottavat oksat ovat puun keski- ja latvaosissa. Oksat kantavat hedelmää, ja ne on saatu aikaan taivuttamalla vuosiversoja alaspäin. Puun alaosaan ensimmäisenä vuonna vaakasuoraan taivutetut oksat ovat puun perusoksistoa. Niitä ei saa poistaa rungosta saakka, vaan niitä leikataan vain tarvittaessa. Ensimmäisinä vuosina ne tuottavat yhteyttämällä ravinteita sato-oksia varten.

Vinkkejä

Tämä sivusto on valmistettu maa- ja metsätalousministeriön avustuksella.